Anti-Doping

Antidopingtyö on tärkeä osa Hiihtoliiton toimintaa. Antidopingtyöhön kuuluvat asennekasvatus, koulutus ja valvonta. Antidopingtyötä tehdään yhdessä kaikkien ao. tahojen kanssa niin kansainvälisesti kuin Suomessakin.

Dopingvalvonta
Dopingtestejä suoritetaan Maailman antidopingtoimisto WADAn Kansainvälisen testaus- ja tutkintastandardin mukaisesti niin kilpailuissa kuin niiden ulkopuolella. Kaikki järjestäytyneeseen toimintaan, esimerkiksi harjoituksiin tai leireille, osallistuvat urheilijat kuuluvat dopingtestauksen piiriin. Dopingtestaukselle ei ole ikärajaa. Kilpailunäytteistä analysoidaan useampia dopingaineita kuin kilpailuiden ulkopuolella otetuista näytteistä. Näitä ovat muun muassa piristeet ja kannabinoidit.

Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa
Urheilijan tulee varmistaa aina ennen lääkityksen aloittamista, onko valmiste tai menetelmä sallittu urheilussa. Urheilija voi tarkistaa valmisteen sallittavuuden SUEKin internetsivuilta, joilla julkaistaan vuosittain päivitettävä luettelo urheilussa kielletyistä aineista ja menetelmistä. Internetsivuilta voit myös tarkistaa Suomessa kaupan olevien lääkevalmisteiden sallittavuuden. Luettelot käsittävät sekä resepti- että itsehoitolääkkeet. Kosmetiikka- ja hygieniatuotteita, homeopaattisia valmisteita, ravintolisiä ja niin sanottuja luontaistuotteita ei taulukoissa ole. Niiden koostumusta tulee tiedustella myyjältä tai maahantuojalta. On hyvä muistaa, että urheilija itse on aina vastuussa käyttämistään valmisteita ja mahdollisesti niiden aiheuttamista positiivisista dopingtestituloksista.

Erivapaus urheilijan lääkityksessä
Urheilijan tulee aina lääkärillä asioidessaan muistaa mainita kuuluvansa dopingvalvonnan piiriin. Mikäli urheilijan sairauden hoito vaatii jonkin urheilussa kielletyn lääkeaineen tai menetelmän käyttöä, hoidolle tulee hakea erivapautta, joka voi tehdä mahdolliseksi kielletyn aineen tai menetelmän käytön hoidollisiin tarkoituksiin. SUEKin erivapauslautakunta voi urheilijan kirjallisesta hakemuksesta myöntää määräaikaisen erivapauden käyttää kiellettyä ainetta tai menetelmää. Kansallisen ja kansainvälisen tason urheilijoita koskevat erilaiset menettelytavat.

SUEKin/ADT:n lajikohtainen tasomäärittely koskee kansallisen tason urheilijoita ja kansallisen tason kilpailuja Suomessa. Se kertoo kunkin lajin kohdalla tason, jonka saavuttaneiden urheilijoiden tulee hakea tarvitsemansa erivapaudet SUEKilta etukäteismenettelyllä iästään riippumatta. Lääkärin kirjoittama resepti tai lääkärintodistus ei riitä, vaan erivapaus tulee hakea osoitteessa www.suek.fi/erivapaus-urheilijan-laakityksessa olevien ohjeiden mukaisesti. Hätätilanteita lukuun ottamatta tasomäärittelyn piiriin kuuluvien urheilijoiden ei tule aloittaa urheilussa kiellettyä lääkitystä tai hoitoa ennen kuin sille on myönnetty erivapaus.

Hiihtourheilun (alppihiihto, freestyle, maastohiihto, mäkihyppy ja yhdistetty) vuoden 2017 tasomäärittelyn mukaan yleiseen sarjaan sekä nuorten yli 16-vuotiaiden SM-kilpailuihin osallistuvien tulee hakea tarvitsemansa erivapaudet SUEKilta etukäteismenettelyllä iästään riippumatta.

Erkka-erivapauskone auttaa sinua selvittämään helposti, pitääkö sinun hakea erivapautta etukäteen. Erivapauskone neuvoo myös, mistä erivapautta haetaan. Ennen erivapauskoneen käyttöä sinun kannattaa tarkistaa Kiellettyjen aineiden ja menetelmien luettelon Taulukosta II, ovatko käyttämäsi lääkkeet kiellettyjä vai sallittuja.

Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) rekisteröityyn testauspooliin (RTP) kuuluvien urheilijoiden tulee hakea tarvitsemansa erivapaudet suoraan FIS:ltä.

Aiemmin vain kansallisella tasolla kilpailleen urheilijan, jolla on jo ennestään voimassa oleva SUEK/ADT:n myöntämä erivapaus, tulee kansainväliselle tasolle noustessaan, tai ollessaan aikeissa osallistua kansainvälisiin kilpailuihin, hakea kansainväliseltä lajiliitoltaan tunnustusta SUEK/ADT:n myöntämälle erivapaudelle.

Kansainvälisiin erivapauksiin liittyvästä neuvonnasta liitossa vastaa Larissa Erola, larissa.erola@hiihtoliitto.fi.

Lisätietoja: suek.fi


Linkkejä: 
Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry / Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry  
World Anti-Doping Agency WADA

Lue Suomen Hiihtoliiton antidopingohjelma tästä.