Ei niin kovin outoa mutta kuitenkin…..

Asko Mäkiranta, kenttätoimintaryhmän jäsen Noormarkusta.

Otsikon tekstillä kuvaan tilannetta joka vallitsee tällä hetkellä, Tapaninpäivänä 2011, ainakin Etelä- ja Länsiosassa maatamme. Siis tilannetta joka ei paljoa hiihtohenkilöitä ilahduta. Vaatii todellista mielikuvituksen mestaria joka kertoo yleisurheilevalle/jalkapalloilevalle 12-16v. pojalle tai tytölle , että hiihto on erittäin hieno ja mielenkiintoinen laji harrastaa edellä mainittujen lajien lisäksi.

Emmehän me toki synkkyyteen vaivu vaan kaikki mahdolliset keinot otetaan käyttöön ja luodaan sillä kuuluisalla mielikuvituksella eri vaihtoehtoja tämän pimeän ”kaamoksen” ajaksi. Vaikka ulkona sataa vettä, on pimeää ja osittain jopa liukastakin niin ohjelmat sen mukaisiksi ja eikun eteenpäin.
Sauvakävelyä on kyllä tehty jo toukokuusta saakka mutta ei auta sitä on vain jatkettava edelleen samoin kun juoksulenkkejäkin. Tämän päivän lenkkeilijälle on olemassa mm. nastoitettuja lenkkareita joilla saa hyvän pidon jäiselläkin alustalla.

Hiihtoputkillehan tämä on ns. ”kulta-aikaa” ja he jos kukaan toivovat varmasti kesäkelien jatkumista mahdollisimman pitkään ja sekin on täysin ymmärrettävää.
Hiihtoputkissa on vain se pieni ongelma (esim. Jämi), että ladut ja plaanit siellä valtaa suurelta osin ns. ”Pirkan Hiihtäjät” ja silloin nuoren hiihtäjän esim. tekniikkaharjoituksesta ei tule kyllä yhtään mitään. Tuntuu, että seurojen nuoret kilpahiihtäjät ovat koko ajan anteeksi pyydellen seinän sivustoilla. Tämähän ei tietenkään ole meidän kenenkään syy. On hieno asia, että harrastajia löytyy joka ikäluokista ja lajia näin ollen harrastetaan.

Kilpailut on toinen osa tätä hiihtoharrastusta. Olisi annettava ”näyttöjä” mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja ko. kisat tuntuvat aina olevan mahdottoman kaukana täältä lumettomalta alueelta (sekin ymmärrettävistä syistä) ja näin mm. kustannukset nousevat aika suuriin summiin. Puhumattakaan hiihtoharjoittelusta lumella ennen näitä ”näyttökisoja”.

Kaksi viimeisintä talvea olivat upeita hiihtoa harrastavalle. Täällä länsirannikollakin pääsi jo marraskuun puolessa välissä hiihtämään luonnon lumella ja sitä kesti pitkälle kevääseen saakka. Tuntui jo, että harrastajamäärät lisääntyivät selvästi näiden kahden, hyvälumisen kauden aikana. Ainakin nappulaikäisten määrässä oli selvää nousua.

Alkutekstissä kerroin, että periksi ei saa antaa. Meidän valmentajien sekä ohjaajien tehtävänä on luoda sellaiset harjoitteet, että tekeminen on, lumettomuudesta huolimatta, mielekästä ja kiinnostavaa. Vaikka juuri nyt mielen valtaisi masennus ja haluttomuus hiihtoharjoittelua kohtaan niin pitää vain uskoa, että vielä ne mukavat lumi- ja pakkaskelit sieltä tulevat.

Suurin virhe mielestäni tehdään juuri siinä kun talven tulo viivästyy ja valmentajat väsähtävät itse siihen pimeyteen ja kuraisuuteen eivätkä jaksa kehitellä uusia ajatuksia esim. hiihtokoulujen ohjelmiin. Olisi hyvin tärkeää, juuri nyt, ”lyödä” viisaat päämme yhteen kehitelläksemme  jotakin uutta ja mielenkiintoista sulanmaan harjoituksiin tähän vuodenaikaan.

Hopeasompaikäisillähän ei ole kovin kova kiire edes kilpaladuille vielä tässä vaiheessa, eikä varsinkaan silloin ole kiire mikäli ei ole yhtään päässyt harjoittelemaan hiihtämistä esim. luonnonlumella.
Nuorten sekä aikuisten osalta tilanne näyttää paljon ”synkemmältä”.
Tärkeät kilpailut, mm. SM jne, painavat päälle ja olisi oltava ”iskukunnossa” näissä kisoissa. Siinä meille valmentajille ja urheilijoille riittää haastetta.

Niin, tätä kirjoitellessani Tapaninpäivän illansuussa, nurmikko ikkunan takana vihertää kauniisti ja näyttäisi jopa odottelevan leikkaajaa. Hirveä myrsky oli viime yönä ja vielä aamullakin kaataen mm. meidän tontin kulmalta aika ison kuusen. Onneksi ei kuitenkaan rakennusten päälle.
Ei niin kovin outoa täällä nämä kelit mutta tietenkin toisinkin voisi olla.
Mielikuvitusta harjoitteluun ja uskoa tekemiseen niin hyväähän siitä on pakko tulla!

Ei tämä niin kovin outoa täällä…….kyllä se talvi sieltä tulee.

Asko Mäkiranta
Kenttätyöryhmän jäsen
asko.makiranta@pp.inet.fi
p. 0400  724019

Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio