Hiihdon hurmaa
Petri Harsunen, kenttätoimintaryhmän jäsen Kokkolasta. Siviiliammattinsa puolesta Petri toimii Keski-Pohjanmaan Liikunta ry:n aluejohtajana. |
HIIHDON HURMAA
Holmenkollenin MM-hiihdot olivat todellisen hiihtokansan juhlaa. Hiihtäjät ja media ylistivät kilvan paikan päällä vallinnutta ainutlaatuista hurmoshenkistä tunnelmaa. Suomalaisittain kisat olivat historialliset. Mieshiihtomme palasi kultakantaan Heikkisen Matin ja koko miesjoukkueen vahvoilla esityksillä. Kaksitoistavuotta jatkunut mieshiihdon ”korpitaival” voidaan katsoa päättyneeksi. Harvapa uskoi etukäteen että hiihtäjäuroot kamppailisivat lähes kaikilla kisamatkoilla mitaleista loppusuoralle saakka. Näin kuitenkin kävi. Naisjoukkueen menestys Aikun ja Kristan johdolla oli etukäteen paremmin ennustettavissa. Neljän mitalin saalis ei tietysti yltänyt kahden vuoden takaiselle Liberecin kisojen tasolle mutta on kuitenkin merkittävästi pirteämpi ja parempi esitys kuin viime vuonna Vancouverin nähdyt suoritukset. Hieno juttu.
Kisojen jälkeen on tullut pohdittua miten samanlainen urheilujuhla ja hiihtohurmos voitaisiin siirtää kotopuoleen ja MM-kisahakuun valmistautuvaan Lahteen vuonna 2017. Ennen MM-kisoja ilmestyneessä iltapäivälehden hiihtoliitteessä oli päävalmentaja Dalenin haastattelu. Hän muisteli haastattelussa Norjan tilannetta 80-luvulla. ”Menestys oli tuolloin huonoa ja atmosfääri ankea”, Dalen toteaa. Tilanne muuttui ratkaisevasti kun Norjalle myönnettiin Lillehammerin Talvikisat 1994. Norjan Hiihtoliitto kutsui ennen kisoja urheilijat ja median paikalle ja kävi avoimen keskustelun, jonka jälkeen tilanne ja ilmapiiri muuttuivat urheilijoita kohtaan kannustavaksi ja päätettiin puhaltaa yhteiseen hiileen.
Onnistuisiko tällainen Suomessa? Varmaan kannattaisi yrittää. Tehtävä voisi sopia myös parhaillaan työskentelevälle kilpa- ja huippu-urheilun muutosryhmälle yhdessä Hiihtoliiton johdon kanssa.
Kymmenenvuoden takaiset tapahtumat kannattaisi jo unohtaa ja keskittyä tulevaisuuteen. Ilmapiirin muutos toisi varmasti kaivattuja resursseja ja itsetuntoa laajalti suomalaiseen kilpa- ja huippu-urheiluun.
