Kenttätoimintaryhmän työkenttä

Asko Mäkiranta, kenttätoimintaryhmän jäsen Noormarkusta.

Kenttätoimintaryhmän työkenttä

Minulle kenttätyöryhmään kutsu tuli, jo mielestäni liiankin kauan mukana olleena, pienoisena yllätyksenä. Aluksi yritinkin hahmottaa työryhmän roolia maastohiihdon kentässä ja mitenkä itse voisin vielä antaa omaa panostani upean lajin eteenpäin viemisessä täällä ns. ”ruohonjuuritasolla”.

Tulin lopulta siihen lopputulokseen, että töitähän varmasti löytyy kunhan asiat saadaan työryhmän puitteissa kartoitettua niin alueiden, piirien kuin seurojenkin suunnalta.

Tähän mennessä on muutamissa kokouksissa palaveerattu ja kuultu piirien sekä hiihtoseurojen kuulumisia, jäsenten kertomina, valtakunnan eri hiihtoalueilta.

Monella alueella ja useassa piirissä hommat on hoidettu esimerkillisellä tavalla. Alue- ja piirileiritykset ”pyörii” ja seuraleiritkin ovat saaneet nuoret hiihtäjät liikkeelle.

Valitettavasti vastapainoksi on alueita, piirejä sekä ennen kaikkea seuroja joissa ei nämä asiat ole ollenkaan ns. mallillaan!

Tässä meillä, kenttätyöryhmäläisillä, on varmasti ”työsarkaa” saada asiat tasavertaisesti toimimaan.

En missään nimessä tarkoita, että menemme ”toppatakki” auki hiihtopiirien tai hiihtoseurojen ”kimppuun” latelemaan määräyksiä mitenkä pitäisi toimia. Ei todellakaan. Ottamalla kannustajan rooli ja yhteistyössä tekemisen meininki niin varmasti saamme työryhmänä paljon hyvää aikaiseksi. Ennen kaikkea nöyrällä- ja positiivisella asenteella maastohiihtoa on vuosien saatossa viety eteenpäin.

Seuratasolla hiihtokoulujen käynnistämiset, seuraleirit, seura- ja henk.koht. valmentajien kouluttaminen jne. olkoon meidän kenttätyöryhmäläisten ensimmäisiä kartoituksen kohteita. Sen jälkeen piiri- ja alueleirien seuranta tarkkaillen leirien ohjelmia, tasoa ja osanottajamääriä.

Koko kenttätyöryhmää ei tietenkään kannata sitoa yllämainittuihin asioihin.

On paljon muitakin osa-alueita joissa ohjaus, koulutus ja työryhmän tietotaito olisi hyvänä apuna. Ehdotankin, ja onhan tästä jo ryhmässä puhuttukin, että jakautuisimme pienempiin ryhmiin ja jokainen pienryhmä ottaisi ns. oman osaamisalueen itselleen. Tarkoitan tällä sitä, että joku hallitsee mm. NuoriSuomi ja lasten liikuntaleikkikoulujen ikäryhmät, jotkut taas esim. valmennukseen, leirityksiin ja mahd. koulutukseen liittyvät asiat ja osa meistä taas tuntee kunto- ja massaliikunnan omakseen.

Kilpailukausi, ainakin täällä länsirannikolla, on jo ns. ”pulkassa”.

Kelejä kuitenkin varmasti vielä riittävää tulevina talvinakin ja siinä meillä oiva tilaisuus aktivoida, varsinkin nuoria hiihtäjiä, jatkamaan erinomaisen hienon kevään ja kesän kautta ensi talvea kohti myös täällä länsi- ja eteläosassa HiihtoSuomea!

Kentällä riittää töitä, ottakaamme haaste vastaan!

 
Asko Mäkiranta
Kenttätoimintaryhmä
p. 0400 724019
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio