Kilpailusääntöjä ja maksuja

Tästä kohdasta pääset linkin kautta seuraaviin:

- kotimaiset kilpailusäännöt

- FIS-säännöt

Oheisesta valikosta löydät tärkeimpiä sääntötulkintoja ja muuta kilpailutoimintaan liittyvää.

Järjestävälle seuralle sääntöjen mukaisia maksuja ovat kilpailulupa ja kilpailukutsu. Fis-kisojen kyseessä ollessa järjestältä peritään myös Fis-lupamaksu ja Fis-kalenterimaksu.

Kilpailuoikeustulkinta ulkomaalaisesta, joka ei asu Suomessa:

- tulee liittyä suomalaiseen seuraan

- tulee hankkia kilpailulisenssi tai Skipassi

- kilpailulisenssiin tai Skipassiin ei sisälly Pohjolan vakuutusturvaa

- kilpailijan tulee antaa seuralleen todistus, että kilpailee omalla vastuullaan eli omistaa oman maansa vakuutuksen

- voi osallistua kansalliseen tai piirikunnalliseen kilpailutoimintaan ulkopuolisena kilpailijana (otetaan aika, ei saa palkintoa, mutta tulos ilmoitetaan tulosluettelon lopussa otsikolla "ulkopuolella kilpailleet")

Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio