Strategia
FINNJUMPING RY
STRATEGIA 2010–2016
KOHTI TULEVAISUUTTA
Saatesanat
Tässä strategiapaperissa kootaan tiivistetysti yhteen Finnjumpingin strategiatyön eri vaiheiden kautta talven ja kevään 2009–2010 aikana syntyneet keskeiset linjaukset.
Syksyn kynnyksellä 6.9.2010
Finnjumping ry
Hallitus
Finnjumping ry:n strategiatyön tiivistelmä
Finnjumpingin arvot
● Avoimuus
● Yhteisöllisyys
● Yhteen hiileen puhaltaminen
● Lajiylpeys
Terve lajiylpeys on toiminnan kulmakivi jotta Finnjumping ja seurat muodostavat vahvan joukkueen suomalaisessa urheilun kentässä. Finnjumpingin keskeinen rooli yhdistyksenä on palvelutehtävä jäsenseuroja kohtaan.
● Urheilun eettiset periaatteet
● Reilu peli
● Ammattimaisuuden kulttuuri
● Esimerkillisyys
Urheilun eettiset periaatteet ja reilu peli ovat ne toiminnan kyseenalaistamattomat peruskivet joiden varassa mäkihypyn ja yhdistetyn tulevaisuus lepää. Nämä arvot ovat huippu-urheilijoiden esimerkillisyyden ja ammattimaisen asennoitumisen lisäksi huippu-urheiluun liittyvän toiminnan kirkkaat johtotähdet.
Finnjumpingin visio
Finnjumpingin toiminnan tavoite
Visio ja tavoite liittyvät luonnollisesti Finnjumpingin huippu-urheilun ”takuumiehen” rooliin ja sen toteutukseen. Visio ja tavoite ovat erottamattomasti kytköksissä toisiinsa. Vision toteutuminen vaatii koko mäkihypyn ja yhdistetyn lajiperheen toiminnan ja toimintatapojen kehittämistä arvojen viitoittamaan suuntaan: yhteisönä yhteen hiileen puhaltaen vision suuntaan jatkuvasti pyrkien.
Suomalaisuus ja laadukkuus Finnjumpingin toiminnan tavoitteena olevan kansainväliselle huipulle pyrkiviä urheilijoita tukevan järjestelmän rakentamisessa ovat avainsanoja.
Tavoitteen ja vision saavuttaminen edellyttää onnistumista seuraavissa asioissa
Seurojen toimintaedellytysten edistäminen
● Lajikulttuurin kehittäminen
● Seuratoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen
● Kentän osaamisen valjastaminen järjestelmän kehittämiseen
● Olosuhteet
Seurojen toimintaedellytysten kehittämisen alle lukeutuvat tekijät sisältävät monentasoisia haasteita, niin fyysisiä kuin henkisiä. Fyysisistä haasteista olosuhteiden kehittäminen on eräs merkittävä, ja Finnjumpingin rooli olosuhdeasioiden osalta on toimia asiantuntijana ja taustavaikuttajana paikallisten toimijoiden tukena kuntien ja kuntien liikuntatoimien suuntaan. Seuraväki koki Vuokatin tulevaisuustyöpajassa erityisesti kesäharjoitusmäkien lisäämisen eräänä keskeisenä tulevaisuuden painopistealueena.
Myös Vuokatin tulevaisuustyöpajassa seuraväki peräänkuulutti aitoa verkostoitumista seurojen välille. Tilausta laajemmalle yhteistyölle siis on, samoin kuin halua. Viimekädessä kyse on vain aktivoitumisesta ja vilpittömästä molemminpuolisesta kädenojennuksesta. Muutos tapahtuu vain ottamalla ne ensimmäiset tärkeät askeleet.
Mottona voisi toimia: ”Kaveria ei jätetä”, sen sijaan että toimintatapana olisi: ”Kaverille ei jätetä”. Totuus on kuitenkin se, että seuroissa ja niiden piirissä toimivissa laji-ihmisissä se suuri viisaus piilee, jos se jossain piilee. Ryhmä on lähes poikkeuksetta vahvempi kuin vahvinkaan yksilö. Ja päinvastoin kuin sananlaskussa, tässä joukossa viisaus tiivistyy. Viisauden jakamiseen puolestaan pätee se totuus, että se ei jakamalla vähene, vaan pikemminkin lisääntyy ja tuottaa merkittävästi suurempi hyötyjä kokonaisuuden kannalta kuin vain harvojen ”yksityisomaisuutena”.
Harrastajapohjan laajentaminen
● Laji-imagon kirkastaminen ja entistä houkuttelevampi paketointi
● Lajien vetovoimaisuuden lisääminen
● Yleisen tietoisuuden lisääminen lajista ja harrastusmahdollisuuksista
● Mäkikoulutoiminnan laadun nosto ja yhteisöllisyyden kehittäminen
Harrastajapohjan laajentamiseen liittyvät tekijät linkittyvät osin seurojen toimintaedellytysten edistämiseen, ja molempiin liittyvät toimet tukevat toisiaan. Se että lajikulttuuria saadaan kehitettyä vaikuttaa myös lajien vetovoimaisuuteen. Vetovoimaisuudessa luonnollisesti myös huippu-urheilijoiden esikuvamerkitys on huomattava. Se kuinka toimitaan ja esiinnytään erilaisissa yhteyksissä, heijastuu lajeihin vaikuttaen omalta osaltaan merkittävästi lajien vetovoimaisuuteen ja laji-imagoon. Menestyvät huiput edustavat paitsi itseään, seurojaan ja Suomea, myös lajiaan. Niin hyvässä kuin pahassa.
Yleisen tietoisuuden lisäämisessä lajista ja harrastusmahdollisuuksista on roolinsa niin Finnjumpingilla kuin seuroillakin. Yleisellä tasolla imagon kirkastamisessa Finnjumpingin rooli on merkittävä kun lisätään lajitietämystä alueilla joilla ei ole laajaa perinnettä lajeihin. Paikallisella tasolla puolestaan seurojen rooli on tehdä toimintaansa tiettäväksi paikallisesti ja alueellisesti. Mäkihypyn ja yhdistetyn on jatkossa tarpeen näkyä erityisesti paikallisesti, ja seurojen on nostettava itsestään ja toiminnastaan paikallisesti ”isompi haloo”. Lajien valtakunnallinen kiinnostavuus ja nauttima suosio on kyettävä kanavoimaan entistä tehokkaammin paikallistason toiminnaksi.
Paikallinen näyteikkuna ja ”sisäänvetotuote” päivittäistavarakaupan kahvi- ja voipakettien tapaan on Mäkikoulu joka toimii useimmiten tulevan harrastajan ensikosketuksena lajiin. Jatkossa on ensiarvoisen tärkeää rakentaa tuo sisäänvetotuote sillä tapaa houkuttelevaksi ja laadukkaaksi kokonaisuudeksi, että lajia kokeilevan juniorin ja hänen vanhempiensa (aivan erityisen tärkeää!) kokemus on myönteinen ja mukaansatempaava. Vain riittävän innostuneet ja tyytyväiset vanhemmat takaavat että innostunut ja tyytyväinen juniori pysyy lajin parissa, kuten Vuokatin tulevaisuustyöpajassakin todettiin.
Kynnys Mäkikoulusta jatkaa lajin parissa on tehtävä niin matalaksi kuin mahdollista jos harrastajapohjaa halutaan laajentaa. Kilpailutilanne lajien markkinoilla ei ole erityisen edullinen mäkiurheilun kannalta joukkuelajien vetäessä harrastajamassoja puoleensa. Mutta kun tuote on kunnossa ja se markkinoidaan tehokkaasti, ei mikään ole mahdotonta. Tärkeintä on saada odotukset ja kokemukset kohtaamaan toisensa. Mäkikoulutuotteen jalostaminen laadukkaaksi tietyt vähimmäiskriteerit täyttäväksi paketiksi on yksi tulevan kehityksen avainasioista ja siihen tullaan panostamaan.
Nousevien kykyjen tunnistaminen ja johdonmukainen kehittäminen
● Valmennusjärjestelmän kehittäminen
● Aluekoordinaattori/-valmentajajärjestelmän kehittäminen
● Kotimaisen kilpailujärjestelmän kehittäminen
● Kansainvälinen kilpailuttaminen
● Houkuttelevan urheilijauran rakentaminen
Vaikka kykyjen tunnistaminen ei Suomen kokoisessa maassa mäkihypyn ja yhdistetyn kaltaisissa pienissä lajeissa olekaan erityisen ongelmallista tai haastavaa, johdonmukaisen kehittymispolun rakentaminen lupaaville nuorille urheilijoille sen sijaan on osoittautunut haastavammaksi.
Vaikka erilaiset valmennusryhmät ovat osaratkaisu urheilijan kehityspolulla, valtaosa työstä tapahtuu edelleenkin kotiseuroissa ja -paikkakunnilla, ja näin paikallisen/alueellisen valmennusosaamisen vahvistaminen on eräs tulevan menestyksen turvaamisen avainalueita. Tarve valmennukseen liittyvän tiedon ja osaamisen jakamiseen oli eräs Vuokatin tulevaisuustyöpajan keskeinen kehittämisen kohteeksi yksilöity osa-alue. Tiedon ja osaamisen jakaminen liittyvät luontevasti yhteisöllisyyden ja yhteen hiileen puhaltamisen arvoihin jotka Finnjumpingin toimintaa ohjaavat.
Valmennusjärjestelmän ja kilpailujärjestelmän kehittäminen ovat näin oleellinen osa kokonaisuutta jolla rakennetaan pohjaa Finnjumpingin vision toteuttamiselle. Oma osuutensa tulevaisuuden rakentamisessa ja uuden urheilijasukupolven kasvattamisessa on leiri- kilpailu- ja koulutustoiminnan välisen synergian lisäämisessä joka nostettiin kehittämisen arvoiseksi asiaksi Vuokatin tulevaisuustyöpajassa. Kun kerran paikalla ollaan, ehkä samaan syssyyn voisi tulla myös informatiivista ja koulutuksellistakin sisältöä paikalla oleville aikataulujen sen salliessa.
Merkittävä rooli nuorten lahjakkuuksien kehittämisessä on heille tarjolla oleva näkymä kansainvälisistä kilpailuista ja niihin osallistumisesta. Tämä on tarpeen jotta kouliinnutaan riittävän aikaisessa vaiheessa kansainväliseen kilpailuun, joka vie kehitystä eteenpäin ja valmistaa nuorta urheilijaa moninaisiin rutiineihin ja tilanteiden hallintaan joita kilpailuihin ulkomailla liittyy.
Tukiverkoston kehittäminen Finnjumpingin hallituksen tueksi
● Kilpailutoimintaryhmä
● Markkinointi/talousryhmä
● Valmennusasiantuntijaryhmä
● Olosuhdeasiantuntijaryhmä
● Sääntötyöryhmä
Vaikka Finnjumpingin hallitus koostuukin eri alojen asiantuntijoista ja pääsääntöisesti pitkän linjan laji-ihmisistä, ei yhdistyksen hallitus tai yhdistys toimistoineenkaan ole suinkaan mikään kaikkitietävä ja kaikkivoipa toimielin, jolla on kaikki narut käsissään ja valta sanella toimintalinjat yhdistyksen muodostaville seuroille.
Päinvastoin. Narulla on vaikeaa työntää. Sillä voi vain vetää, ja tarkoitus on että yhdistyksen hallitus saa tuekseen asiantuntemusta, kokemusta ja näkemystä erilaisten työryhmien muodossa, jotta noita vetäviä naruja olisi enemmän viemään koko toimintaa yhä vahvemmin eteenpäin niillä suuntaviivoilla joita tässä dokumentissa on linjattu.
Oleellista toiminnan kokonaisvaltaisen kehittämisen kannalta onkin laaja seuraväen tuki sille työlle joka nyt on aloitettu suomalaisen mäkiurheilun eteen. Lajiyhdistys Finnjumping ry on seurojen yhteenliittymä ja me kaikki yhdessä olemme Finnjumping.
Ei ole siis meitä ja niitä, on vain me: mäkihypyn ja yhdistetyn lajiperhe jonka on yhdessä tuumin toimittava yhteisen vision suuntaisesti jos tuo visio koskaan aiotaan saavuttaa. Lajiyhdistys Finnjumping on viimekädessä vain työkalu, jolla pyritään turvaamaan hienojen lajien tulevaisuus ja tuleva kehitys Suomessa.
Lopuksi
Nyt kun olet kahlannut sivut läpi, toivon mukaan samalla on kirkastunut mitä meidän yhdessä mäkiurheiluperheenä on tarpeen tehdä tulevaisuuden rakentamiseksi vieläkin vankemmalle pohjalle nyt kun olemme mitä suurimmassa määrin oman onnemme seppiä. Toivon mukaan tämän paperin lukeminen on herättänyt myös ajatuksia siitä, mitä sinä, minä – me kaikki yhdessä voimme yhteisen asian edistämiseksi tehdä.
Tekeminen ja toiminta ovat avainsanoja kaikessa mikä liittyy strategiaan ja paremman tulevaisuuden luomiseen. Elleivät tässä paperissa hahmotellut toimintalinjat ja kehittämisalueet käänny toiminnaksi tämä strategiapaperi jää sanahelinäksi ja kuolleeksi kirjaimeksi. Se, Vuokatissa koetun yhdessä tekemisen meiningin ja aktiivisen vuorovaikutuksen jälkeen olisi äärimmäinen pettymys, varmaan kaikkien paikalla olleiden mielestä. Ilman konkreettisia tekoja mikään ei kuitenkaan muutu, vaan asiat jatkuvat ennallaan.
P.S.
Jos lukiessasi heräsi ajatuksia joiden osalta haluat jatkaa keskustelua, ota yhteyttä hallituksen puheenjohtajaan tai jäseniin. Hallituksen yhteystiedot löytyvät Ponkkari-nettilehden 3.6.2010 julkaistusta numerosta ja www.finnjumping.fi -sivustolta.
Se, mitä tässä strategiapaperissa lukee, ei ole edellä linjatun mukaisesti kaikkitietävä, ehdoton ja absoluuttisesti ainoa oikea näkemys, vaan näkemys, joka on syntynyt keskustelujen ja vuorovaikutuksen tuloksena eri toimijoiden osallistumisen kautta. Strategia ei ole oikeastaan koskaan valmis, vaan se elää ja hengittää ajassa kuten me kaikki.
