Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut päättyivät viestikilpailuihin

Suomen naisten joukkueen muodostivat Hanna RaySiiri KaijansinkkoIda Haapala ja Jasmin Kähärä. Joukkue ylitti maaliviivan kymmenentenä, mutta ykkösenä maaliin tullut Puolan joukkue ja toiseksi sijoittunut Saksa hylättiin ja Suomi nousi tuloslistalla kahdeksanneksi. Puola ja Saksa erehtyivät ja oikaisivat radalla, hyötyen tästä noin 45 sekuntia.

Suomalaisnaiset hiihtivät läpi kilpailun tasaisesti. Avausosuuden hiihtänyt Ray kertoi hieman jääneensä porukasta alamäissä, mutta sai hiihdettyä letkaa kiinni aina ylämäissä.

– Meni aika hyvin, jaksoin hyvin. Olen tyytyväinen osuuteeni, pohti Ray.

Toisen perinteisen osuuden hiihtänyt Kaijansinkko kertoi päivän olleen raskas.

– Pääsin lähtemään hyvästä paikasta, siinä oli pari muuta, jonka kanssa pääsi hiihtämään. Aika raskasta oli, ei ollut helpon tuntuista hiihtoa, totesi Kaijansinkko.

Kolmannen osuuden hiihti Haapala.

– Hiihto lähti ihan hyvin kulkemaan, sellainen aika perus. Ei hirveätä lentoa, mutta sain pari joukkuetta ohitettua, totesi Haapala.

Suomen ankkurina hiihtänyt Kähärä pääsi ladulle samaan aikaan Norjan Helene Marie Fossesholmin kanssa.

– Tiesin kyllä, että on kylmää kyytiä jos siihen lähtee. Alkuun helppoa pätkää tulin siinä, sitten kyllä karkasi. Oli raskaat viimeiset 500 metriä, tuntuu kisaviikko jaloissa, kertoi Kähärä.

Viestikilpailun voittoon nousi Sveitsi. Yhdysvallat otti hopeaa ja Ruotsi hiihti pronssille. 

Tulokset

Urheilijoiden kommentit SoundCloudissa

Suomen alle 20-vuotiaiden miesten joukkue hiihti tänään sijalle 11. Joukkueen muodostivat Niilo MoilanenAlexander StåhlbergEemil Helander ja Miska Poikkimäki

Yhdysvallat hiihti viestivoittoon ennen Kanadaa. Pronssimitalin vei Italian joukkue.

Tulokset