Mäkihyppy lajina

Kotimaana Norja

Mäkihypyn (aiemmin käytetty nimitystä mäenlasku) kotimaa on Norja. Etenkin Telemark oli tunnettu paitsi suksistaan myös mäenlaskijoistaan. Jo 1800-luvun puolenvälin tienoilla telemarkilaisen Sondre Auverson Nordheimin kerrottiin hypänneen luonnonmäessä 30 metriä. Telemarkissa käytettiin hyppyrinä koroketta mäenrinteessä tai se valmistettiin yksinkertaisesti lumesta. Sukset olivat samat, joita käytettiin pujottelussa ja pituushiihdossa. Käytäntö oli mäkihypyssä sama aina 1890-luvulle saakka.

Oslossa innostuttiin mäkihyppyyn 1860-luvun lopulla. Husebyn kartanon mailla – noin 5 km Oslosta – järjesti Christiania Skiklub vuosina 1879 ja 1881 sekä 1883-91 ns. Huseby-kilpailut, jotka siirrettiin myöhemmin Holmenkollenille ja niitä pidetään Holmenkollenin kisojen edeltäjinä.

Suomen ensimmäiset mäenlaskukilpailut järjesti Helsingin Sporttiklubi Katajanokan kallioilla maaliskuun 9. päivänä 1889. Kisan voitti Helsingissä asunut norjalainen insinööri Christian Nielsen. Varsinaisesta hyppäämisestä voitiin puhua vasta kun ensimmäiset piirustusten mukaan rakennetut mäet rakennettiin Helsingin Alppilaan ja Kajaaniin 1905.