Keuruulla järjestettyjen nuorten SM-hiihtojen jälkiselvitys valmistui

@ Pepe Korteniemi

Suomen Hiihtoliitto on selvittänyt 14.-16.1.2022 käytyjen Keuruun nuorten SM-hiihtojen olosuhteisiin ja kilpailutilanteisiin liittyviä tapahtumia ja niiden seurauksia. Selvitystyön lopputuloksena on kirjattu tapahtumien kulku sekä Hiihtoliiton tuen kehittämistarpeet kilpailunjärjestäjien koulutukselle, TD-toiminnalle sekä valmiusviestinnälle. 
 
Nuorten SM-hiihtoviikonlopun tapahtumia on selvitetty Hiihtoliiton sisäisen prosessin mallilla. Normaalikäytäntöön kuuluvan TD-raportoinnin jälkeen kokonaisuutta selvitettiin maastohiihdon sääntö- ja kilpailuryhmien puheenjohtajien kanssa. Lisäksi asiassa kuultiin järjestävän seuran Keuruun Kisailijoiden edustajia, jonka jälkeen päätelmät ja kehitystarpeet vahvistettiin maastohiihdon johtoryhmässä. 
 
Tilannekuva kärjistyi erityisen vakavaksi lauantaina 15.1. hiihdetyillä normaalimatkoilla. Kilpailun keskeytti 35 urheilijaa ja 59 jätti starttaamatta huonoista olosuhteista johtuen. Kilpailussa seitsemän urheilijaa sai ensiapua eritasoisiin vammoihin paikan päällä. Olosuhteiden tuottamiin haasteisiin reagoitiin jo perjantain sprinttihiihtojen jälkeen. Sunnuntaina viestihiihtojen hiihtotapaa muokattiin reitille sopivammaksi. 
 
Tapahtumien kulkuun vaikuttaneiksi tekijöiksi nousivat esille kilpailuratojen kova vaatimustaso, olosuhteiden muutos juuri ennen kilpailuviikonloppua ja kilpailuorganisaation kapeus talkooväen vähäisyyden vuoksi. Selvitystyössä todettiin myös järjestävän seuran tarvinneen sekä toiminnallista että viestinnällistä tukea Hiihtoliiton suunnasta.
 
Suomen Hiihtoliiton rooli kotimaan kilpailutoiminnassa on tapahtumien ”omistajana” pääosin ohjaava. Hiihtoliitto myöntää kilpailujen järjestämisoikeudet hiihtoseuroille ja toimii yhteistyötahona eri osa-alueilla. Hiihtoliiton tehtävänä on kouluttaa, sparrata ja tukea kilpailunjärjestäjiä tarpeen mukaan eri paikkakunnilla. 
 
Nuorten SM-hiihtojen tapahtumien selvitystyön seurauksena Hiihtoliitolle on kirjattu maastohiihdon johtoryhmässä hyväksytyt kehittämistarpeet, joiden avulla voidaan tulevaisuudessa ehkäistä vastaavanlaisia tilanteita ja niiden kärjistymistä vakaviksi. 
 
Yhteistyössä kilpailunjärjestäjien kanssa tehdyissä toimenpiteissä painotetaan Hiihtoliiton tukea organisaatiolle kilpailunjärjestäjäkoulutuksen ja ennakkokäyntien muodossa. Hiihtoliiton tulee varmistua avainhenkilöiden riittävästä määrästä ja puuttua yksittäisten henkilöiden liialliseen työkuormaan. 
 
Olosuhteisiin ja niiden muutoksiin liittyvää reagointia tehostetaan aikaisemmalla teknisen asiantuntijan (TD) tutkimuksella sekä kartoituksella ratojen kunnostamiseen liittyvästä kalustosta. Kolmas painopistealue on kilpailunjärjestäjien sisäisen ja ulkoisen viestintäosaamisen tukeminen Hiihtoliiton toimesta. 
 
”Hiihtoliitossa suhtaudutaan vakavasti lajiemme peruselementteihin, joista turvallisuus on yksi merkittävimmistä. Kilpailutapahtumien kohdalla peruselementtien toteutuminen varmistetaan ennakoinnilla ja reagoinnilla. Yhteistyö toimijoiden kesken on ensiarvoisen tärkeää kilpailujen suunnittelu-, toteutus- ja analysointivaiheissa. Siksi kilpailuille on nimetty tuomarineuvosto, joka toteuttaa sovittuja toimintamalleja. Koulutus ja tiedonjako ovat kokonaisuudessa merkittävässä roolissa, jota tullaan myös tehostamaan jatkossa”, vahvistaa Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen.
 
Suomen Hiihtoliitto ja nuorten SM-hiihtojen järjestäjäseura Keuruun Kisailijat esittävät suurimmat pahoittelut kilpailussa loukkaantuneille urheilijoille.