Holmenkollenin legendaarinen MC-viikonloppu edessä – mäkihypyn RAW AIR alkaa Norjasta

Sitä ennen maastohiihdossa hiihdetään kuitenkin vielä sprintit Drammenissa. Holmenkollenilla sivakoidaan kuninkuusmatkat 30 ja 50 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla.

Ilkka Herola jahtaa yhdistetyssä kauden toista palkintopallisijoitustaan Holmenkollenilla. Viikonloppu onkin yhdistetyn kilpailuja täynnä, vaikka maailmancupin on ohjelmassa vain yksi osakilpailu, sillä nuorten MM-kilpailut saadaan käyntiin Saksan Oberwiesenthalissa ja Lahdessa kilpaillaan Continental Cupissa.

Mäkihypyssä edessä on RAW AIR Tournament Norjassa – yksi kauden kohokohdista. Holmenkollenin jälkeen kilpaillaan Lillehammerissa ja Trondheimissa, jonka jälkeen miehet matkaavat vielä päätökseen Vikersundin lentomäkeen. Naiset päättävät oman turneensa Trondheimin suurmäkeen. Lahden Continental Cupin ohjelmassa on niin ikään kaksi mäkihypyn osakilpailua.

Nuorten MM-kilpailut ovat käynnistyneet maastohiihdon osalta Saksan Oberwiesenthalissa. Takana ovat sprintit ja maanantaina hiihdetyt U20-sarjojen perinteisen väliaikalähdöt. Yhdistetyn nuoret urheilijat aloittavat kisaurakkansa keskiviikkona ja mäkihyppääjät torstaina.

Nuorten MM-kilpailut

 

Maastohiihto

Maastohiihdon maailmancup
Drammen, Norja 4.3.2020

Naiset
Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä, Krista Pärmäkoski

Miehet
Karri Hakala, Ristomatti Hakola, Verneri Suhonen, Lauri Vuorinen

Holmenkollen/Oslo, Norja 7.-8.3.2020

Naiset
Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Laura Mononen, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Susanna Saapunki

Miehet
Juho Mikkonen, Iivo Niskanen, Markus Vuorela

Maastohiihdon urheilijabiot

 

Mäkihyppy

Mäkihypyn maailmancup

RAW AIR Tournament, Norja
Holmenkollen/Oslo 6.-8.3.2020
Lillehammer, 9.-10.3.2020
Trondheim, Norja 11.-12.3.2020
Vikersund, Norja 13.-15.3.2020 (vain miehet)

Naiset
Julia Kykkänen

Miehet
Antti Aalto, Niko Kytösaho

Joukkuetta voidaan täydentää Vikersundin lentomäen kilpailuihin. Nimet julkaistaan 9.3.2020.

Mäkihypyn urheilijabiot

 

Continental Cup

Lahti, Suomi 7.-8.3.2020

Miehet
Andreas Alamommo, Jarkko Määttä, Eetu Nousiainen

Yhdistetty

Yhdistetyn maailmancup
Holmenkollen/Oslo, Norja 6.-7.3.2020

Miehet
Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Leevi Mutru, Arttu Mäkiaho

Yhdistetyn urheilijabiot

Continental Cup

Lahti, Suomi 7.-8.3.2020

Miehet
Herman Happonen, Timi Heiskanen, Jesse Pääkkönen, Olli Salmela, Arsi Tietäväinen, Rasmus Ähtävä

 

Kuva: Touho Häkkinen