Maastohiihdon maajoukkueet nimetty – maajoukkueryhmässä 21 urheilijaa

– Halusimme jatkaa viime vuoden mallilla ja harjoitella isolla ryhmällä. On tärkeää saada nuoria maajoukkueharjoittelun piiriin, toteaa päävalmentaja Teemu Pasanen.

Maajoukkueen valmennusprosessit ovat jo käynnissä ja urheilijoiden testit sijoittuvat kesäkuulle. Maajoukkueen yhteinen leiritoiminta käynnistyy kuitenkin vasta loppukesästä.

– Ensimmäiset suunnitelmat leirityksistä on tehty. Aloitetaan yhdessä heinä-elokuun vaihteessa Vuokatissa, jossa on myös rullahiihdon SM-kilpailut. Siellä on ensimmäinen virallinen kokoontuminen. Pääpaino tulee olemaan kotimaan leireissä ja lokakuussa olisi tarkoitus pitää korkeanpaikan leiri ulkomailla, kertoo Pasanen.

Nuorten ryhmärakenteessa uudistuksia – alle 23-vuotialle oma harjoitteluryhmänsä

Maastohiihdon nuorten joukkueiden rakenteissa on tehty muutoksia ja ja alle 23-vuotiaille on luotu oma harjoitteluryhmänsä. Valmennustoiminta tapahtuu Vuokatissa Vuokatti-Ruka Olympiavalmennuskeskuksen harjoitusryhmän mukana. Ryhmä toimii päivittäisvalmennuspohjalta, mutta harjoittelua tehostetaan myös leiriviikoilla. Ryhmän vastuuvetäjänä toimii Glenn Lindholm.

– Valmentajien keskusteluissa on herännyt toive perustaa U23-ikäisille urheilijoille oma harjoitusryhmä, joka tukee matkalle kohti maailman kärkeä ja maajoukkuetta. Vuokatissa on toiminut aikuisten harjoitusryhmä jo useamman vuoden ajan ja nyt tämä toiminta haluttiin laajentaa palvelemaan ja tukemaan U23-ikäisiä yhteistyössä Hiihtoliiton kanssa, kertoo Lindholm.

Ryhmän harjoitteluun on toivotettu tervetulleeksi sparrausavuksi myös Suomen kärkiurheilijat. 

–  Maajoukkueurheilijat ovat aina tervetulleita treeneihin tämän ryhmän kanssa. Nuoret urheilijat saavat kovinta mahdollista sparrausta, se on hieno lisä, toteaa Lindholm.

Nuorten maajoukkue, St1-ryhmä, tulee tekemään tiivistä yhteistyötä Vuokatti-Ruka Olympiavalmennuskeskuksen kanssa. Ryhmän valmentajana toimii Juho Halonen, joka on toiminut viimeiset kaksi vuotta U18-ryhmien valmentajana.

– Mukava päästä jatkamaan U18-ryhmästä tuttujen ikäluokkien kanssa. Virallinen leiritystoiminta alkaa loppukesästä, mutta valmennusprosessit pyörähtävät heti käyntiin, kertoo Halonen.

***

Maastohiihdon maajoukkueet 2020-2021

Maajoukkue, naiset (11)
Joensuu Jasmi
Korva Anita
Kyllönen Anne (A)
Kähärä Jasmin
Lylynperä Katri (A)
Matintalo Johanna (A)
Mononen Laura (A)
Niskanen Kerttu (A)
Nissinen Vilma
Piippo Eveliina
Pärmäkoski Krista (A)

Vastuuvalmentaja: Ville Oksanen
Valmentaja: Glenn Lindholm

Maajoukkue, miehet (10)
Haarala Juuso
Hakola Ristomatti (A)
Hyvärinen Perttu (A)
Lepistö Lauri
Mikkonen Juho
Mäki Joni (A)
Niskanen Iivo (A)
Suhonen Verneri (A)
Vuorela Markus
Vuorinen Lauri (A)

Vastuuvalmentaja: Teemu Pasanen
Valmentaja: Mikko Virtanen

U23-ryhmä, naiset (4+1)
Böök Josefina
Lämsä Emmi
Olkkonen Tiia
Ray Hanna
Alakoski Anni 

U23-ryhmä, miehet (5+1)
Hökkä Oskari
Lindholm Remi
Mannila Lauri
Parantainen Kalle
Poikonen Verneri
Parttimaa Aleksi 

Anni Alakoski ja Aleksi Parttimaa eivät enää iän puolesta mahdu alle 23-vuotiaiden sarjaan, mutta valmennus on halunnut nostaa heidät mukaan U23-harjoitusryhmään.

Valmentaja: Glenn Lindholm

Nuorten maajoukkue, St1-ryhmä, naiset (5)
Haapala Ida
Kaijansinkko Siiri
Leinamo Sonja
Raunio Tuuli
Ryytty Vilma

Nuorten maajoukkue, St1-ryhmä, miehet (7)
Helander Eemil
Hyvönen Matias
Liekari Emil
Moilanen Niilo
Pyykkö Veeti
Stenman Tino
Ståhlberg Alexander

Valmentaja: Juho Halonen

Puolustusvoimien urheilukoulun ryhmä (7)
Koivisto Petteri
Laitila Olli-Pekka
Mattila Wiljam
Poikkimäki Miska
Tilli Aapo
Valikainen Eelis
Vuorela Johannes

Valmentaja: Jussi Simula

U18-ryhmä

Alle 18-vuotiaiden ryhmän urheilijavalinnat ovat vielä kesken. 04-syntyneille tullaan järjestämään kesäkuun alkupuolella mattojuoksutestit eri puolilla Suomea. Lisää tietoa testeistä ensi viikolla Hiihtoliiton kanavissa. U18-ryhmä julkaistaan 11.6.2020.

Paramaajoukkue

Paramaajoukkue julkaistaan myöhemmin.

Kuva: LAB/Olivia Viitakangas