Mäkihypyn miesten A-maajoukkue nimetty

Joukkueeseen on nimetty Andreas AlamommoAntti AaltoArttu PohjolaEetu NousiainenJarkko Määttä ja Niko Kytösaho.

– Potentiaalia on koko porukassa olemassa. A-maajoukkueelle luodaan parhaat mahdolliset olosuhteet harjoitella ja valmistautua uuteen kauteen. Mikäli näemme lupaavia ja hyviä suorituksia, niin ovat ovet auki toki muillekin, toteaa päävalmentaja Janne Väätäinen.

Miesten maajoukkueen toiminta tulee keskittymään Kuopioon. Leirejä harjoittelukaudelle on suunnitteilla ainakin Lahteen, Rukalle ja Vuokattiin.

– On selvää, etteivät kaikki urheilijat voi muuttaa täyspäiväisesti Kuopioon. He harjoittelevat myös omalla paikkakunnallaan laadukkaasti ja aina on järjestettävissä mahdollisuus tulla Kuopioon harjoittelemaan. Käyn myös päävalmentajana seuraamassa muilla paikkakunnilla, miten asiat sujuvat ja edistyvät, kertoo Väätäinen.

Mäkihypyn kansainvälinen kilpailuohjelma on vielä auki ja koronatilanteella on vaikutuksensa myös joukkueen toimintaan.

– Paljon on vielä auki koronatilanteen takia, mutta nyt keskitytään työntekoon. Kartoitetaan asioita ja varmasti lähdetään tekemään lajitaidon ja teknisen osaamisen kautta töitä. Kun maailmantilanne normalisoituu ja on aika kilpailla, niin päästään mittamaamaan tasoa ja näkemään kehityksen kaarta kansainvälisten kisojen kautta, päättää Väätäinen.

Naisten maajoukkue ja mäkihypyn muut harjoitusryhmät valmentajineen julkaistaan myöhemmin.

A-maajoukkue, miehet
Andreas Alamommo
Antti Aalto 
Arttu Pohjola 
Eetu Nousiainen
Jarkko Määttä 
Niko Kytösaho