Niskaset voittivat Vuokatissa – Iivo ylivoimainen, Kertun voitto ratkesi loppunousussa

Maastojuoksuosuudella niin naisissa kuin miehissäkin kärkijuoksija karkasi muilta, eikä loppukirikamppailuja nähty terävimmän kärjen osalta. Pöytyän urheilijoiden Johanna Matintalo askelsi vahvan juoksutaustan omaavana voittoon ajalla 11:38,6. Alle 12 minuutin juoksi myös Lempäälän Kisan Oona Kettunen. Kolmen kilometrin juoksuosuuden kolmas oli Hämeenlinnan Hiihtoseuran Laura Mononen

Miehissä Puijon Hiihtoseuran Iivo Niskaselle ei löytynyt voittajaa. Niskanen kellotti juoksun voittoajaksi 15:30,2. Konkarin peesiin lähti 21-vuotias IF Minkenin Kevin Lindholm, joka nappasi upean toisen sijan juoksuosuudella. Niskasen ja Lindholmin tapaan alle 16 minuutin loppuaikoihin pääsivät Jämin Jänteen Markus Vuorela ja Norvalla Ski Teamin Alexander Ståhlberg. Aikaisemmin samaan temppuun on pystynyt vain Niskanen. 

”Hyvin olin palautunut eilisestä. Tarkoitus oli lähteä Iivon peesiin, ja koittaa pysyä siinä niin kauan kuin mahdollista. Ei ihan loppuun asti, mutta pystyin ottaa sen tokan sijan, vaikka olikin aika hapoilla”, kertoi tyytyväinen Kevin. 

Vuoden takainen toistui, kun Niskaset kruunattiin aatelisiksi

Naisten kokonaiskilpailun loppuratkaisut oli pedattu ratkaistavaksi vasta loppunousussa, niin tiiviisti Kerttu Niskanen, Laura Mononen ja Johanna Matintalo lähtivät matkaan 10 kilometrin vapaan hiihtoon. Niskanen pyrki alkumatkasta karkuun, mutta ei onnistunut ja kolmikko hiihti yhdessä vaaralle saakka. 

”Sain itteni aika ahtaalle (aamun) juoksussa ja se kyllä tuntui sitten hiihdossa. Toki yritin lähteä niin kovaa, ettei tytöt tulisi kiinni, mutta tulivat kyllä ekassa alamäessä. Yhdessä hiihdettiin sitten vaaran alle ja kun Lauran kanssa taisteltiin väsymystä vastaan, lopussa pystyin kiristämään sen verran, että Laura jäi”, tiivisti Niskanen päivänsä.

Vuokatin Aateli Racen voitto oli Kerttu Niskaselle toinen. Myös Mononen on yltänyt kahdesti voittoon, mutta jäi tänään toiseksi. Kolmanneksi hiihti Johanna Matintalo. 

Tulokset

Miesten sarjassa ei voitosta taisteltu naisten tavoin, vaan Iivo Niskasella oli turvallinen etumatka ennen viimeistä hiihto-osuutta. Niskanen voitti kuudennen Vuokatin Aateli Racensa ylivoimaisesti 50 sekunnin erolla seuraavaan. 

Aateli Race on toiminut hyvänä kunnon mittarina maajoukkueurheilijoille. Omasta kunnostaan Niskasella oli hieman kaksijakoiset tunnelmat. 

”Kunto oli välillä parempikin, nyt on ollut vähän väsyneempi jakso. Mutta herkistellään sitten Rukalle seuraavan kerran”, sanoi Niskanen suunnaten katsetta jo maailmancupkauden avaukseen Ruka Nordicissa.  

Toisesta sijasta käytiin Jämin Jänteen Markus Vuorelan ja Ristomatti Hakolan välinen kilpailu, joka kääntyi lopulta 11 sekunnin erolla Hakolalle. Hakola ylisti kuitenkin Vuorelaa kovasta työmoraalista hiihto-osuudella. 

”Make teki kyllä töitä koko ajan. Kyllä mä vähän pelkäsin tuossa lopussa, että se karkaa. Se ei missään kohta uskaltanu lähtee jauhaa, niin mä vein”, kuittasi Hakola Jämin Jänteen keskinäisen otatuksen.
 
Tulokset

Päivän haastattelut Vuokatin Aateli Racen facebookissa https://www.facebook.com/vuokatinaatelirace

Vuokatin Aateli Racen kilpailuista esitetään 75 minuutin TV-kooste Yle TV2:lta sunnuntaina 13. syyskuuta klo 19 alkaen.

Vuokatin Aateli Race -nettisivut
Facebook | Instagram
#vuokatinaatelirace2020

KUVA: SHL/Emmi Tiira