Niskaset Vuokatin Aateli Racen prologin voittoihin

Vieremän Koiton Kerttu Niskanen hiihti vaaran päälle omaan ennätysaikaansa 6:58,6. Muut naiset eivät alittaneet seitsemän minuutin rajaa. Kovimmin Niskasta haastoi Hämeenlinnan Hiihtoseuran vahva ylämäkihiihtäjä Laura Mononen, joka jäi vajaat kuusi sekuntia Niskaselle.

”Se oli pieni yllätys itsellekin, ei ollut mikään ennätyskeli. Oli paikoitellen märkä asfaltti ja vastatuulikin puhalsi tuossa suoralla. Ei tuntunut niin hyvältä, en ajatellut, että riittää voittoon. Mitä olen noussut tätä treeneissä, on paremmallakin tunteella tuota ylämäkeä kivunnut”, pohti Niskanen.

Kolmanneksi hiihti Vantaan Hiihtoseuran Marjaanan Pitkänen, jolle eroa Niskaseen kertyi puolisen minuuttia.

Miesten samaisella matkalla hurjinta vauhtia vaaran päälle piti Puijon Hiihtoseuran Iivo Niskanen. Niskasen ero toiseksi  hiihtäneeseen Taivalkosken Metsä-Veikkojen Lauri Mannilaan venähti 13,8 sekuntiin. Kolmanneksi Iivo Niskasen peesissä hiihti Kouvolan Hiihtoseuran Lauri Lepistö, häviten Mannilalle kolme kymmenystä.

Niskanen ei yllättänyt Mannilan vauhdista.

”Ei sillä lailla yllättänyt, Mannila on ollut hyvässä vireessä. Enempi oottelin, kun niinkin nuorena kuin parikymppisenä olen voittanut ensimmäisen Aatelin, ajattelin, että joku nuori ajaa tämmöisen veteraanin jo syrjään”, naurahti Niskanen.

Sunnuntaiseen juoksuun Niskanen lähtee varovaisin odotuksin.

”Juoksu on kulkenut ihan hyvin, mutta vähän varovainen olen, pikkasen ollut jalka kipeä”, kertoi Niskanen.

Vuokatin Aateli Race jatkuu yleisen sarjan osalta sunnuntaina maastojuoksulla klo 10 alkaen ja vapaan hiihdon normaalimatkoilla, joiden maali on lauantain prologin tavoin Vuokatinvaaran päällä.

Kilpailuaikataulut

Junior Aateli Racen ja Hopeasompa Aatelin osallistujat tehtailivat juoksuennätyksiä

Lauantaiaamupäivän sekä alkuiltapäivän aikana kilpailtiin Junior Aateli Race (alle 18-vuotiaat) sekä Hopeasompa Aateli Race (14- ja 16-vuotiaat). Aamun juoksuosuuksilla tehtiin ikäkausiennätyksiä, vaikka olosuhteet olivat märät sadekelin sattuessa.

Alle 14-vuotiaiden mestareiksi urheilivat Rasti-Lukon Anni Rohila ja Ski Jyväskylän Elias Ruokostenpohja. 16-vuotiaissa Limingan Niittomiesten Nelli-Lotta Karppelin voitti sekä juoksuosuuden että kolmen kilometrin hiihdon. Poikien sarjassa Närpes Kraft Skidorin Lukas Kuuttinen piti muut takanaan molemmilla osuuksilla.

Alle 18-vuotiaiden kilpailussa naisten juoksumatkan vahvin oli SkiTeam 105:n Nora Kytäjä. Kytäjä joutui kuitenkin taipumaan upean hiihto-osuuden hiihtäneelle Kalajoen Junkkarien Iida Vuolletille, jolle kova nousuosuus oli mieleinen.

”Juoksu kulki omaan tasoon nähden hyvin. Ja kyllä mäet on ollut mulle aina se vahvuus hiihdossa, ylämäessä ne erot mun eduksi tulee, jos on tullakseen”, kertoi Vuollet vaaran päällä.

Kolmas oli Savonlinnan Hiihtoseuraa edustava Kytäjän tavoin Vuokatin U18-ryhmässä harjoitteleva Eevi-Inkeri Tossavainen.

Miesten alle-18-vuotiaiden Junior Aateli Racessa pitelemätön oli Karihaaran Visan Niko Anttola. Anttola voitti puolen minuutin marginaalilla juoksuosuuden ja kasvatti eroa seuraavaan Vörå IF:n Aaron Häggmaniin yli minuuttiin. Kolmas oli Vehkalahden Veikkojen Eero Rantala.

Anttolan juoksutaktiikkana oli juosta omaa juoksua ja pitää vauhti tasaisena koko matkan. Hiihto-osuudella mies luotti vauhtiinsa ja piti kilpakumppanit takanaan.

Kaikkien sarjojen tulokset osoitteessa https://vuokattiskiteam.fi/vuokatin-aateli-race/tulospalvelu/

Päivän haastattelut Vuokatin Aateli Racen facebookissa https://www.facebook.com/vuokatinaatelirace

Vuokatin Aateli Racen kilpailuista esitetään 75 minuutin TV-kooste Yle TV2:lta sunnuntaina 13. syyskuuta klo 19 alkaen.

Vuokatin Aateli Race -nettisivut
Facebook | Instagram
#vuokatinaatelirace2020

KUVA: SHL/Emmi Tiira